Luke Kanowski
asuu englantilaisessa pikkukaupungissa Sestonissa rähjäisessä asunnossa elämästä
jo sivuun jääneen isänsä kanssa. Joka toinen päivä hän vierailee
mielisairaalassa siellä jo vuosia viettäneen äitinsä luona.
Luke on käynyt klassillisen
koulun hyvin arvosanoin, mutta yliopiston sijaan hän päätyy konttoristiksi
paperitehtaalle. Vapaa-aika täyttyy lukemisesta, elokuvista ja musiikista.
Muistivihkonsa Luke kirjoittaa täyteen mm. BBC:n televisionäytelmien dialogeja
ja omia käsikirjoituspätkiä.
Sattumalta Luke päätyy
kaatosateessa Sestonissa käymässä olevien Paulin ja Leighin autoon neuvomaan
tietä. Syntyy orastava ystävyys, jonka myötä Luke jättää työnsä, Sestonin ja
vanhempansa ja päätyy Paulin luo Lontooseen mukanaan vain pari kassia ja
levysoitin.
Paulin ja Leighin mukana Luke
pääsee rakastamansa teatterin maailmaan, aluksi osa-aikaiseksi
apulaisnäyttämömestariksi. Samalla hän kirjoittaa omia näytelmiä, joita ei koskaan
näytä kenellekään.
Teatterin lavalla Luke kohtaa
myös Ninan, hauraan nuoren näyttelijättären, jonka uraa vartioivat äiti Marianne
ja miesystävä Tony. Ensimmäisestä katseiden kohtaamisesta syttyy rakkaus, joka
ei jätä Lukea rauhaan.
Paul saa viimein luettavakseen
Luken käsikirjoitukset ja tajuaa Luken lahjakkuuden. Luken esikoisnäytelmä
päätyy oikean teatterin lavalle, mutta uhattuna ovat niin rakkaus kuin
ystävyyskin.
Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta (Otava 2015,
suomentanut Marianne Kurtto) sijoittuu pääosin 1970-luvun alun Lontoon teatterielämään.
Ihmis- ja rakkaussuhteissa sekä tunnelmanluojana Sadie Jones on vahvoilla,
mutta aitoa 70-lukua (mitä se sitten onkin) jään hieman kaipaamaan. Pienenä
muistutuksena siitä, että kirja ei sijoitu nykypäivään, ovat lankapuhelin ja
kirjoituskone, mutta muusta asiaa ei juuri huomaa. Ajan teatterihistorian Jones
varmasti osaa, mutta siitä minä taas en tiedä mitään J.
Ehkä rakkaus
oli totta on silti ennen kaikkea rakkaustarina. Tai ehkä ennemminkin
rakkauksien tarina. Juoni on sen verran taitavasti rakennettu, että lukija,
vaikka jotain aavistaisikin, ei voi olla varma lopputuloksesta. Tarina kantaa
viimeiselle sivulle asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti