Etta, 82, ei koskaan ole
nähnyt merta, joten eräänä aamuna ennen auringonnousua hän lähtee kävelemään Kanadan
syrjäseudulta itään kohti rantaa. Matkaa on 3232 kilometriä.
Miehelleen Otolle Etta jättää kirjeen sekä pinon
reseptikortteja, jotta Otto tietäisi, mitä söisi ja miten valmistaisi ruokansa.
Emma Hooperin Etta
ja Otto ja Russell ja James (Gummerus 2015) on kertomus rakkaudesta, avioliitosta,
ystävyydestä, yksinäisyydestä, sodasta, ajan kulumisesta ja paljosta muusta. Se
on surullinen, herkkä, lumoava ja kaunis kirja. Se on myös iloinen,
hassutteleva ja kummallinen kirja, onhan yksi päähenkilöistä puhuva ja laulava kojootti.
Luettuani kirjan alusta vain muutaman luvun, en ollut
varma, uskallanko lukea kirjan loppuun. En tiennyt, haluanko selvittää, mitä
tapahtuu. Riipaisevinta on Oton ikävä. Kuitenkin Otto ymmärtää ja tietää, miksi
Etan on nähtävä meri.
Etan matkalta hypätään Etan ja Oton lapsuuteen ja
nuoruuteen. Oton lapsuudenystävä Russell, joka on luontevasti sulautunut Oton
suureen sisaruslaumaan, joutuu lopulta jäämään suuren rakkauden ulkopuolelle.
Ystävyys on onneksi ikuista.
Pidän Emma Hooperin tavasta kirjoittaa. Hän
kirjoittaa raikkaasti ja kuulaasti silloinkin, kun tapahtumat ovat haikeita ja surullisia.
Teksti on kaunista, mutta ei sorru imelyyteen. Hooper ei selitä mitään puhki, vaan jättää lukijalle tilaa. Sari Karhulahden suomennos toimii hyvin.
Etta ja Otto ja Russell ja James
on kirja, jota on helppo lukea vaikka riippumatossa rannalla, mutta kaikessa
keveydessään ja helppoudessaan se ei kuitenkaan ole kevyt eikä helppo.
p.s. Emma Hooper vieraili
Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa 23.5.15 ja olin kuuntelemassa hänen ja
Maija Vilkkumaan välistä keskustelua kirjoista, kirjoittamisesta, musiikista,
dinosauruksista ja muusta. Tätä kirjaa tuskin olisin lukenut ilman Helsinki
Litiä. Kiitos!
